����������

Tasan vuosi sitten elokuussa elettiin jännittäviä aikoja. Meidän molempien, Lauran ja Millan, Fulbright-stipendikausi Yhdysvalloissa oli alkamaisillaan, ja into uudesta ja tuntemattomasta oli pinnalla. Elokuusta 2022 lähtien työskentelimme Yhdysvalloissa Indianan ja Minnesotan osavaltioissa Fulbright Suomi -säätiön sponsoroimina FLTA (Finnish Language and Culture Teaching Assistant) -stipendiaatteina: suomen kielen ja kulttuurin opettaja-assistentteina. Opetimme ja avustimme suomen kielen opetuksessa Indianan yliopistossa Bloomingtonissa sekä Minnesotan yliopistossa Minneapolisissa koko lukuvuoden 2022–23 ajan.

Lähtöä edeltävinä päivinä mielessämme pyöri kysymyksiä, kuten miltä Suomi tuntuisi ja näyttäisi yhdeksän kuukauden jälkeen, ja olemmeko palattuamme enää samoja ihmisiä kuin ennen lähtöä Yhdysvaltoihin. Mitä ajattelemme, tunnemme ja arvostamme sellaisen kokemuksen kuin Yhdysvalloissa asumisen jälkeen? Noin viikko ennen lähtöä toivoimme jo olevamme uudessa asuinmaassa ja toisaalta halusimme vielä vähän aikaa nauttia Suomen kauniista kesäpäivistä läheisten ihmisten keskellä.

Noin kolme viikkoa ennen stipendikauden alkua kaikille Fulbright FLTA-stipendiaateille järjestettiin verkkovälitteinen lähtöorientaatio, johon osallistui FLTA stipendiaatteja noin 55 eri maasta. Orientaatiossa puhuttiin muun muassa kulttuurishokin neljästä vaiheesta, jotka uuteen maahan muuttava ja siellä lukuvuoden verran asuva yleensä kokee: alkuun niin kutsuttu kuherruskuukausi, pudotus ensihuuman jälkeen, sitten mukautuminen ja lopulta sopeutuminen. Varmaa on, että jokaiselle nämä vaiheet ovat omanlaisiaan, niin kuin on kokemus stipendikaudestakin. Olemme kiitollisia, että meitä varustettiin kohtaamaan näitä jännittäviltä kuulostavia vaiheita jo varhain, sillä ne mielessä pitäen oli helpompi kohdata esimerkiksi koti-ikävää tai hieman monimutkaisempaa puhelinliittymän ostoprosessia.

Lukuvuosi FLTA:na antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea sekä opiskelu- että työkulttuuria paikallisessa yliopistossa.

Vaikka Yhdysvaltoihin kotiutuminen ei ollutkaan loppujen lopuksi niin vaikeaa, suomalaiseen liberaaliin ja tasa-arvoiseen kulttuuriin tottuneista monet asiat kuitenkin hämmensivät, ihmetyttivät ja jopa inhottivat. Alun kuherruskuukauden aikana mieltä vaivaavat asiat oli helppo lakaista maton alle ja pois mielestä. Viimeistään puolen vuoden kynnyksellä taisimme kuitenkin jo molemmat alkaa kaivata Suomea, enemmän tai vähemmän: läheisiä ihmisiä, hyvää julkista liikennettä ja sitä, että kaupassa saa käydä rauhassa ilman sen ihmeempiä smalltalkeja. Vuoden loppua kohden sopeutuminen kuitenkin jatkui, ja mieltä vaivanneet kulttuurierot ja ikävä alkoivat hieman tasoittua.

Lukuvuosi FLTA:na antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea sekä opiskelu- että työkulttuuria paikallisessa yliopistossa. Koemme saaneemme melkolailla kokonaisvaltaisen perehtymisen amerikkalaiseen yliopistokulttuuriin. Pienelläkin paikkakunnalla Bloomingtonissa yliopistokampuksella järjestettiin huima määrä erilaisia kaikille avoimia tapahtumia. Monenlaisten mahdollisuuksien määrä yliopisto-opiskelijoille ja paikkakunnan asukkaille kampuksella yllätti positiivisesti.

Kampuksella Laura kävi tanssitunneilla, työpajoissa, elokuvissa, konserteissa, baletissa ja oopperassa, joista jokainen oli upea kokemus. Indianan yliopiston kampuksen lukuisia konsertteja ja näytöksiä isännöivän Musical Arts Centerin konserttisalin lava on yksi Yhdysvaltojen suurimmista ja vertautuu kooltaan New York Cityn Metropolitan Opera -oopperataloon. Lauralle tällainen maailmanluokan kulttuuritarjonta oli ehdottomasti yksi FLTA-vuoden isoimmista bonuksista.

Minnesotan yliopisto on Yhdysvaltojen yhdeksänneksi suurin yliopisto, joten sielläkin kulttuuri-, liikunta- ja opetustarjontaa laajalle levinneellä kampusalueella riitti. Minnesota on tunnettu maailmanluokan taide- ja teatterinäytöksistään, ja yliopistossa voi myös opiskella erilaisia taiteita aina pianonsoitosta balettiin. Yliopistot ovat suuressa osassa kaupunkikuvaa monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, ja ne omistavat muun muassa urheilujoukkueita, maailmanluokan museoita ja orkestereja. Oli hienoa olla osana tätä yliopiston muodostamaa yhteisöä.

Yhdysvalloissa asuessamme ja opettaessamme saimme tutustua lukuisiin eri kulttuureihin. Pelkästään työympäristöt, Bloomingtonissa School of Global and International Studies -rakennuksessa ja Minnesotassa monia eri maailman kieliä edustavan humanististen tieteiden laitoksessa työskentely oli silmiä avartavaa. Saimme työskennellä yhdessä muiden, niin isojen kuin pienten kielten opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Innostuimme uusista maista ja kulttuureista, joista emme tienneet ennalta juuri mitään. Suomalaisina koimme, että erityisesti kansainvälisiä opintoja tarjoavissa yliopistokaupungeissa tapasi hyvin monipuolisesti eri kulttuureista tulevia ihmisiä, joilta jokaiselta voi oppia jotain uutta.

Saimme työskennellä yhdessä muiden, niin isojen kuin pienten kielten opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Innostuimme uusista maista ja kulttuureista, joista emme tienneet ennalta juuri mitään.

Yhtälailla on totta, että joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle: kaukana kotoa asioita alkaa nähdä aivan eri tavalla. Saimme paljon uusia näkökulmia kotimaahamme Suomeen, suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin Yhdysvalloissa asuessa.

FLTA:na pääsimme edustamaan kotimaatamme, kulttuuriamme ja kieltämme niin opiskelijoille kuin muullekin yliopiston väelle ja kohtaamillemme paikallisille. Ymmärsimme, että voimme edustaa maatamme täysin omana itsenämme eikä meidän tarvitse olla jotakin, mitä emme kotikulttuurissamme ole. Koimme tietysti painetta vastata messuvieraiden tai opiskelijoiden tiukkoihin kysymyksiin suomen kielestä ja kulttuurista. Pian kuitenkin ymmärsimme, että ihan kaikkea ei edes Suomessa asuvan suomalaisen tarvitse kotimaastaan tietää. Kansainvälinen ja erityisesti länsimainen media vaikuttaa siihen, minkälaisia yksityiskohtia pienestä pohjoiseurooppalaisesta Suomesta maailmalla tiedetään. Yllättävän usein kaikki Suomesta kuultu oli erittäin positiivista, tai vähintäänkin hyvällä tavalla kummallista ja kiinnostavaa.

Lukuvuoden lopussa tunnelma oli samankaltainen kuin elokuussa Suomesta lähtiessä: yhtäältä ajan toivoi pysähtyvän Keskilännen kuumaan alkukesään uusien ystävien ympärille, toisaalta halusi jo pian päästä halaamaan perhettä Suomessa ja hämmästelemään ennen niin arkipäiväiseltä tuntunutta suomalaista kulttuuria.

Vuosi FLTA:na kasvatti pedagogista osaamistamme ja antoi valtavan paljon työkaluja suomen kielen opettamiseen. Nyt mietimme, kuinka hyvän ja rohkeankin päätöksen teimme valmistumisen kynnyksellä lähteä ulkomaille tutustumaan suomen kielen opettamiseen, kerryttämään arvokasta työkokemusta ja ennen kaikkea kasvamaan ihmisinä. Se oli päätös, josta tulemme aina olemaan itsellemme kiitollisia.